top of page

Mia Wollstenin tunnelmat: " Hevosella on tapana jäädä jumiin kun työntö on suurta mutta etupain


Olen ollut mukana joka kerta kun Jean luc Cornille on käynyt Suomessa ja osallistunut useammalla eri hevosella. Tällä kertaa mukanani oli suht raaka tamma, jonka kanssa päädyimme siihen että tamma ei ole luonteeltaan kaikista helpoin ja teimmekin viimeisenä päivänä maastatyöskentelyä. Vuosien varrella kun olen ollut mukana, niin katsomossa kun satulassa, jlc ohjeet ovat pikkuhiljaa selkiintyneet minulle. Oli kiva nähdä kuinka maastakäsin työskentely tammani kanssa sai sen helposti ymmärtämään siirtää paino pois etuosaltaan ja käyttämään selkäänsä kantamiseen. Sillä on tapana jäädä jumiin kun työntö on suurta mutta etupainoisuus estää liikettä pääsemästä ylös ja eteen. Ratsastettaessa hevonen koki sen vaikeaksi ja oli aika hapan. Jlc:llä on miellyttävä tapa työstää hevosia erittäin rauhassa, antaa hevosille aikaa ymmärtää ja kokea ahaa elämyksiä. Missään vaiheessä ei lähdetty patistamaan, vaan etsittiin keinoja jolla saataisiin kommunikaatio toimimaan. Sain kotiläksyksi tehdä jonkun aikaa maastatyöskentelyä ennen kuin menen uudelleen selkään. Tämä oli hevoselleni helpompi tapa ottaa oppia vastaan, koska se oli sille uutta eikä vanhat tavat vastustella tullut sen mieleen. Seurasin myös muiden ratsastuksia ja minusta se on antoisaa, koska tulee niin paljon ohjeita että menee helposti vähän sekaisin kun samalla ratsastaa. Katsomalla miten hevonen muuttaa ja hakee tasapainoaan hitaassa tempossa on avartavaa, kun siinä oikeasti näkee miten vaikeata se on.

Viimeisimmät
bottom of page