Irtonaisuus ja peräänanto ovat kaksi käsitettä joista pitäisi keskustella perusteellisesti
Blogissaan kouluratsastaja Bo Tibblin ottaa usein miettimisen arvoisia kysymyksiä esiin. Tässä huomiota saa irtonaisuuden ja peräänannon eroavaisuudet. Aina ei ole itsestään selvää, että ratsastaja tietää ja ymmärtää eron näiden välillä.
IRTONAISUUS ja PERÄÄNANTO. Kaksi käsitettä joista pitäisi keskustella perusteellisesti ja ennen kaikkea ne pitäisi määritellä. Usein saa sen käsityksen, että kyseessä on vain sanontatapa ilman syvempää ymmärrystä siitä mitä todellisuudessa tarkoitetaan. Ja totta on, ettei näihin täysin tyhjentävää selitystä löydykään.
Ensinnäkin toinen ei ole mahdollista ilman toista. Siten niitä myös haetaan rinnakkain. Saksassa käytetään ajoittain termiä Zufriedenheit, tyytyväisyys, mukavuus - sanan irtonaisuus asemesta. Se kuvastaa varsin hyvin mistä on kyse. Hevosen tulisi viihtyä ratsastajansa alla ja työssään. Harmoniaa tulisi painottaa. Sekin on vaikeasti selitettävä asia tai tila. Bo Tibblinin mukaan harmonian tunnistaa siitä, että kaikki osaset sekä ratsastajassa että hevosessa työskentelevät kohti yhteistä toivottua tavoitetta. Mitään tätä tavoitetta vastustavaa ei tulisi näkyä. Silloin kyseessä on harmoninen ratsukko.Tällainen tila on saavutettavissa vain oikein ja hyvin tasapainotetulla ratsastajan ja hevosen koulutuksella. Usein näkee ratsastajia, jotka luulevat että taivuttamalla, sitomalla ja painostamalla saavuttavansa halutun tilan. Tässä kohtaa tulee esiin peräänanto. Se on suora käännös englannin sanasta submission, joka tarkoittaa myöntymistä, antautumista. Sitä voi käyttää aiemmin kuvatulla tavalla. Hevonen on luovuttanut ja tyytynyt. Mutta emmehän me sitä kouluratsastuksessa tarkoita.
Todellinen irtonaisuus ja rentous saavutetaan kun hevoselle asetetut vaatimukset vastaavat koulutusohjelmaa. Sen pitää olla kauaskatseinen ja -kantoinen ja perustua hyvin mietittyihin harjoitteisiin, jotka tukevat toisiaan. Siitä seuraa irtonaisuus. Vääristyneen irtonaisuuden ja peräänannon tulokset näkyvät kilparadoilla liian ahtaina kauloina, turpina jotka ovat kiinni ryntäissä ja levottomina suina.
Yksi hyvin paljastava kohta rentoutta on tahti. Tahdin tulisi säilyä suoralla uralla ja liikkeissä. Ongelmia rehellisessä peräänannossa ja rentoudessa, tulee nimenomaan enemmän mitä ylemmäs luokissa mennään.
Yksi paljastava liike on piaffi. Kuinka usein näkee hevosia piaffin sijaan ”lyhyesti töpöttämäsä korkeilla jalkaliikkeillä”? Eikä kovin usein näe puhdasta kaksitahtisuutta piaffissa. Senhän piti olla ravia lähes paikallaan. Sitä näkee myös hevosia jotka astuvat takaa korkeammalle kuin edestä. Eli selkeä merkki siitä, ettei hevonen ole irtonainen ja käytä itseään oikein. Valitettavan harvoin kilpailuissa tästä saa ala-arvoisen. Tämä johtaa siihen, että papereissa ero oikein suorittaneisiin on liian pieni.
Kuten Bo Tibblin aiemmin totesi, pitäisi tämän koulutukseen panostaa. Se ei onnistu satunnaisilla keskusteluilla tai demoilla. Se täytyy tulla yhteisestä ajatuksesta hyvien valmentajien ja tuomareiden välillä.
