• Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle

SEURAA

Pallo.png

Kansainvälinen tähtiluennoitsija erittäin arvostettu Susanne von Dietze!

9.26.2017

Susanne von Dietze on koulutettu fysioterapeutti, GP-tason ratsastaja, lisensoitu vaikean tason valmentaja ja tuomari, niin koulu- kuin esteratsastuksessa.

 

Susanne matkustaa ympäri maailmaa luennoimassa ja pitämässä seminaareja, mukaan luettuna arvostettu Saksassa sijaitseva German Riding Academy of Warendorf. Hän on ollut pääluennoitsijana useassa kansainvälisessä tapahtumassa ja kuuluu esimerkiksi Saksan Equitana –messujen jokavuotiseen esiintyjäkaartiin. Suomessa Susanne on käynyt aikaisemmin mm kouluttamassa ratsastusterapeutteja ja viime vuonna hän osallistui Horse&Rider in Motion ratsastuspaneeliin.

 

Syntyjään saksalainen Susanne asuu nykyään miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Israelissa kilpaillen kansainvälisellä tasolla. Susanne on omien sanojensa mukaan kasvatettu tallissa. Hänen molemmat vanhempansa olivat hevosalan ammattilaisia, jotka pitivät klinikoita ja kouluttivat hevosia ja ratsastajia. He olivat myös mukana perustamassa Saksan pararatsastajien liittoa. Susannen isä oli omistautunut pararatsastukselle. Hänen kehitti ja tuotti lukuisia apuvälineitä ja erikoissatuloita pararatsastajille, joista osa oli käytössä vielä esteratsastuksessa Rion olympialaisissa.

 

Susanne on julkaissut artikkeleita, kirjoja ja DVD:itä ratsastajan istunnasta ja kevyestä apujen käytöstä.

 

Liput vuoden 2019 tapahtumaan löydät täältä >

 

Tässä alla kiinnostavaa tietoa Susannesta:

 

Susanne von Dietze

 

Born: 1965 in Giessen, Germany
Living: Givat Haim Ichud (Israel)

Married with 3 sons (Jonathan 16, Jaron 14 and Juval 10)

Occupation: Physiotherapy Exam at the University Goettingen (Germany) 1987

 

Riding Experience:

Trainer A Warendorf (Germany) 1989

Judge for Dressage and Show Jumping Warendorf (Germany) 1993

Trainer for Disabled Riders Warendorf 1991

Hippotherapy Exam 1990

Working as a “Bereiter” in Dressage and Show Jumping Stables up to Grand Prix Level

 

Several Times Israel Champion in Dressage and internationally successful in the FEI Dressage Challenge Tour up to Advanced Level

Competing for the Team Israel

 

1989 – 1999 Working as a physiotherapist in a private Clinic in Mannheim (Germany)

Main focus on backpain and spinal injuries. In this time completing the training in Manuelle Thearpie and in PNF (Propriozeptive Neuromuscular Fascilitation)

 

1989 – 19999 Working in the “Mannheimer Reitverein” in many different ascpects.

Training of horses, instructing and coaching of riders, working with a children and young riders project for the German Federation

 

Since 2001 holding regular Seminars and Clinics in Scandinavia for Physiotherapists with experience in Hippotherapy (mainly in Sweden – Gothenburg)

 

Regular Seminars and Clinics for the German Academy of Riding (Warendorf)

 

Working at every Equitana (Germany) for the German Federation (since 1991) in practical Demonstrations, Forum Discussions and Book signing.

 

Dressage Clinics in Germany and abroad (USA, Japan, Finland, Hungary, Norway, Sweden, Austria…)

Key Speaker at the Australian Annual Coaches Meeting (Riding for Disabled) in Melbourne 2001

Lecturing at the USDF Convention in San Diego 2011
Giving a presentation at the Global Dressage Forum North America in February 2014
Keynote speaker at the PACTH Conference in Philadelphia 2015

Keynote speaker at the Annual Centered Riding Symposium in the Netherlands 2015

 

Certified Trainer Level 1 for the Gyrotonic Expansion System in Haifa 2016
Certified Assistant Trainer for the Gyrokinesis Method Tel Aviv 2016

 

 

Publications:

 

Balance in der Bewegung – Der Sitz des Reiters (FN Verlag 2003)

Balance in Movement (Trafalgar Square)

Balance in Movement 1 DVD The seat of the rider (FN Verlag 2003)

Balance in Movement 2 DVD Riding with light aids (FN Verlag 2011, Trafalgar Square 2011)

 

Articles in German Horse Magazines

Ariticles in Dressage Today
Writing "The Clinic" a photo-critique monthly for Dressage Today

 

Ruecksicht auf den Reiterruecken – Schonen Schuetzen Staerken (FN Verlag 2009)

Rider and Horse – Back to Back – (Trafalgar Square 2011)

Rider and Horse – Back to Back DVD (FN Verlag, Trafalgar Square 2011)

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload