• Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle

SEURAA

Pallo.png

Maria ”Mia” Pasanen

1.19.2018

 

Opetan ratsastusta viitenä päivänä viikossa, kahdella eri ratsastuskoululla. Lisäksi valmennan sekä hevosia että ratsastajia. Pidän opettamisesta; On hienoa saada ratsastaja huomaamaan miten herkkä ja vastaanottavainen eläin hevonen on. Hevosten kouluttaminen on aina ollut suuri intohimoni. Edelleen yli kolmenkymmenen ratsastusvuoden jälkeen olen minä se joka oppii ja hevonen se joka neuvoo ja haastaa taitoni kouluttajana. Mielestäni jokainen hevonen on hyvä ja taitava, on vain löydettävä sille sopiva laji ja koti.


Työskentelin ratsuttajana päätoimisesti muutamia vuosia Saksassa, ja pidin omaa tallia Suomessa 15 vuotta, mutta nykyään olen mukavasti hevosineni toisen tallissa. Viihdymme Fritzin, Helmutin ja Helgan kanssa loistavasti Saarnikujan Tallilla Vihdissä. Siellä olen tutustunut myös tinkereihin, joista minulla ei rotuna ollut aiempaa kokemusta.

 

 

Sunnuntaina ratsastan ”Jampalla” myös Jean Luc Cornillen ohjauksessa. Jamppa on 6-vuotias, kerran varsonut tamma. Olen ratsastanut sitä silloin tällöin sisäänratsastuksesta lähtien. Toivon saavani apua helposti kuumenevan ja herkän tamman kanssa etuosan keveyteen ja suoruuteen. Varsinkin jännittyessään hevonen on selkeästi kallellaan toiseen suuntaan.

Kaikki aiemmat kolme kertaa Jean Luc Cornillen ollessa Suomessa olen ratsastanut hevosellani Fritz (Quite A Guy) ja saanut hyviä ideoita suoristamiseen ja notkoselkäisyyteen taipuvaisen möhömahan ”urheiluhevosena” pitämiseen.  Viimeksi työstimme  oikeaa laukkaa paremmaksi nostamalla sen vasemman taivutuksen kautta. Tämä toimi hyvin: nostot olivat nopeampia ja laukka vahvempaa. Katsotaan mitä tällä kerralla saamme kotiin viemisiksi!

 

Tutustu tapahtuman ohjelmaan >

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload