• Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle

SEURAA

Pallo.png

Istuntapaneelin demoratsastajien palaute

2.25.2018

Rohkeat demoratsastajat asettivat itseään tarkasteltaviksi istuntapaneelin asiantuntijoille. Saimme nähdä neljä erilaista ratsukkoa ja kuulla neljä erilaista tarinaa, joissa yhdistyivät sekä ratsastajien että hevosten erityispiirteet. Tilanne oli ratsastajille kaikin puolin haastava; ratsastaa sekä panelistien että yleisön edessä, jokaiselle ratsastajalle aikaa oli vain 30 min ja ohjeita ja ideoita sateli neljästä eri näkökulmasta. Ratsastajat olivat kuitenkin innostuneina mukana ja avoimia kokeilemaan uusia asioita. Yhteenvedossa paneelin lopuksi kaikki kokivat mielenkiintoiseksi asiantuntijoiden ohjeet ja sanoivat saaneensa apua omien haasteidensa kanssa ja ideoita kotiin vietäväksi.

 

 

 

”Sain konkreettisia neuvoja, joita treenaan joka päivä kun ratsastan. Joka kerta kun vauhti kiihtyy ja tuntuma tulee vahvaksi, otan "pallon" oikeaan käteen ja siirtelen kevyesti jalkapohjia jalustimissa edestakas niin hevonen rauhoittuu.” –Paula Lehto

 

 

”Tasapainoa istunnassa lähdettiin hakemaan kevyessä ravissa liikkeen kautta siten, että istuin kevennyksestä satulaan vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Tässä harjoituksessa minun oli selvästi vaikeampi siirtää istuntaani vasemmalle kuin oikealle, mutta liikkeen jatkuessa tämä tunne helpottui. Tämän lisäksi käsivarsieni paikkaa ja vakautta parannettiin harjoitteella ja lopuksi pidin molemmissa käsissäni ohjien lisäksi vielä raippaa poikittain. Kun nämä kaikki asiat lopuksi yhdistettiin oli aika monta palloa yhtä aikaa ilmassa, mutta istuntani tuntui tasapainoisemmalta ja vakaammalta.” –Päivi Vanhapelto

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Viimeisimmät
Please reload